Koralli-Tuote on investoinut ajanmukaiseen tuotantoteknologiaan, ja nyt yritys suunnittelee uusien toimitilojen rakentamista. Kuvassa tuotannon työntekijä Toni Lohi palkkisahan äärellä. Kuva: Tomi Hirvinen
”Ahveniston sairaalaan kalustetoimitus on meille erittäin merkittävä, ja se on yhtiömme kaikkien aikojen isoin kauppa. Toimitus sisältää sekä vakiokiintokalusteita että erikoiskiintokalusteita. Toimitukset tapahtuvat useassa eri vaiheessa ja ne ovat hyvin tarkasti aikataulutettuja. Tahtialueita on yhteensä 194 kappaletta”, kertoo Koralli-Tuote Oy:n toimitusjohtaja Timo Göös.
Ahveniston sairaala eli Assi on Hämeenlinnan uusi keskussairaala, ja se toteutetaan allianssimallilla. Assin on arvioitu valmistuvan vuonna 2025, ja käyttöönotto tapahtuisi seuraavana vuonna. Hankkeen kustannusarvio on noin 356 miljoonaa euroa.
Asennustiimiin ja tuotantoon palkattu lisää työntekijöitä
”Koralli-Tuotteella on meneillään muitakin huomattavia urakoita. Silmäsairauksien hoitoon erikoistuneeseen Tammisairaalaan Meilahteen valmistamme ja asennamme kiinteitä kalusteita yli miljoonalla eurolla, ja Turussa sijaitsevaan Tyksin uuteen psykiatriseen sairaalaan ovat meneillään reilun puolen miljoonan euron arvoiset kalustetoimitukset”.
Paikallisista kohteista esimerkkeinä ovat kalustetoimitukset Keski-Pohjanmaan keskussairaalan C-osan saneeraukseen sekä Donnerskan kouluun ja ruotsinkieliseen lukioon.
”Kun mukaan lasketaan kaikki toimitussopimukset, meillä on tällä hetkellä noin vuoden tilauskanta. Palkkasimme viime syksynä 2 uutta asentajaa, ja tämän vuoden puolella 3 uutta työntekijää tuotantoon. Yhteensä Koralli-Tuote työllistää kahden yrittäjän lisäksi 21 työntekijää”, Timo Göös sanoo.
Koralli-Tuote valmistelee myös toimitilaratkaisua. Kokkolan kaupunginhallitus on varannut yhtiölle teollisuustontin Rantavallinkaaren teollisuusalueelta Lahdenperästä.
”Meidät tunnetaan yhtenä Suomen johtavista sairaalakalustajista, mutta valmistamme ja asennamme kalusteita moniin muihinkin tiloihin. Sairaaloiden kalustaminen on erittäin vaativa osa-alue, ja se on antanut meille hyvät valmiudet panostaa tulevaisuudessa entistä vahvemmin esimerkiksi päiväkotien, koulujen ja erilaisten yritystilojen kalustamiseen. Kuluvan tilikauden liikevaihto päätyy noin 4,5 miljoonaan euroon, ja tavoitteemme on kasvaa 10 prosentin vuosivauhdilla.”